Tietosuojaseloste

Tietosuojakäytäntömme

Raahen Golfhalli ry. noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassa olevan lainsäädännön asettamia velvoitteita asiakkaidemme ja yhteistyökumppaniemme kaikinpuolisen tietosuojan turvaamiseksi.

Toimintamme yhteydessä asiakkaistamme ja yhteistyökumppaneistamme saamamme henkilötiedot ovat aina salassa pidettäviä.  Niitä käsitellään luottamuksellisesti ja tietoturvallisesti. Se tarkoittaa keskeisimmin sitä, että ketkään ulkopuoliset henkilöt tai tahot eivät saa eivätkä koskaan tule saamaan mitään henkilötietoja yksittäisistä asiakkaistamme tai yhteistyökumppaneistamme. Ulkopuolisilla tarkoitamme tässä kaikkia muita kuin rekisterimme vastuuhenkilöä.
Ainoa poikkeus tähän olisi se, että meille olisi annettu asianomaisen henkilön taholta selvä suostumus jonkin tiedon antamiseen ulkopuoliselle tai että laillinen viranomainen sitä vaatisi jossain yksittäistapauksessa.
Sellaiset tiedot, joiden säilyttämiselle ei meillä ole enää tarvetta, tuhotaan meillä viipymättä.

Tietosuojalaissa henkilötiedolla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai jotenkin tunnistetta-vissa olevaan henkilöön liittyviä tietoja. Raahen Golfhallin tietoon tulevat henkilötiedot on lueteltu jäljempänä kohdassa 5. Rekisterin tietosisältö. Sanalla henkilörekisteri laki tarkoittaa jäsenneltyä, henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa eli siis koostetta henkilötiedoista.  Allamainittu rekisterimme on henkilörekisteri. Rekisterissämme on lisäksi asiakas- ja yhteystyökumppaniyritystemme tietoja, joita tietosuojalaki ei suoranaisesti koske. Rekisteröity henkilö on  (luonnollisesti)  sellainen henkilö, jonka henkilötiedoista on siinä yhteydessä kyse. Laki edellyttää rekisteri- ja tietosuojaselosteen julkistamista. Seuraavassa on meidän yhdistyksemme kyseinen seloste.

1.  Rekisterinpitäjä
Raahen Golfhalli ry., osoite Pitkätie 13, 92320 Siikajoki. Golfhallin käyntiosoite on Pajuniityntie 43, 92120 Raahe.
Verkkosivut:  www.raahengolfhalli.fi
info@raahengolfhalli.fi

2.  Rekisterin vastuuhenkilö
Jari Ala-aho,  jari(at)raahengolfhalli.fi,  puh. 040 547 2635.

3.  Rekisteröidyt
– Yhdistyksemme palveluja tai tuotteita ostavat tai muuten käyttävät henkilöt, yritykset ja muut yhteisöt  sekä näiden yritysten ja muiden yhteisöjen vastuu- ja yhteyshenkilöt  (jäljempänä  asiakkaat ) sekä
– Muuten kanssamme yhteistoimintaa harjoittavat henkilöt, yritykset ja muut yhteisöt  sekä näiden yritysten ja muiden yhteisöjen vastuu-  ja yhteyshenkilöt eli yhteistyökumppanimme.

4.  Rekisterin nimi
Raahen Golfhalli ry:n jäsen- ja asiakasrekisteri.  Rekisterimme on  NexGolfin  yhdistetty jäsen- ja asiakasrekisteri.

5.  Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin tallennettavia rekisteröityjen tietoja ovat: 

  • Henkilön sekä yrityksen ja muun yhteisön ja näiden vastuu- ja yhteyshenkilön nimi
  • Näiden postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
  • Henkilön syntymäaika  
  • Tiedot rekisteröityjen meiltä ostamista tai muuten käyttämistä tuotteista tai palveluista
  • Tiedot yhteistyökumppaniemme ja Raahen Golfhallin yhteistoiminnan laadusta ja sisällöstä.

Tietoja säilytetään vain niin kauan, kuin rekisteröidyllä ja yhdistyksellämme on asiakas- tai yhteistyökumppanisuhde.

6.  Tavanomaiset tietolähteet
Tietoja saamme: sähköpostitse, puhelimitse, asiakastapaamisista ja kaikilla muilla tavoilla,  joilla asiakas tai yhteistyökumppani ilmoittaa tietojaan.  

7.  Tietojen saamisen oikeusperuste  ja tietojen käsittelyn tarkoitus
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan b-kohta: tietojen käsittely on tarpeen hoitaaksemme asiakassuhteen perustavan sopimuksen, jossa rekisteröity on osapuolena, täytäntöön panemisen eli toteuttamisen. Tietojen avulla voimme mm. hoitaa asiakkaidemme laskutuksen ja mahdollistaa heille NexGolfin käytön. Yhteistyökumppaniemme osalta tietojen saaminen perustuu joko nimenomaiseen sopimukseen, joka on tehty heidän kanssaan, tai muussa tapauksessa heidän suostumukseensa. Tarkoituksena tietojen käsittelylle näissä tapauksissa on molempia osapuolia hyödyttävän yhteydenpidon mahdollistaminen, varmistaminen ja helpottaminen.

8. Tietoa evästeistä
Käytämme sivustolla evästeitä sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle päätelaitteellesi, kun käyt sivustolla. Voit halutessasi poistaa kaikki evästeet käytöstä selaimesi asetuksista. Jotkin evästeet voivat kuitenkin olla sivuston teknisen toiminnan ja käytön kannalta välttämättömiä, joten jos kiellät kaikki evästeet, sivusto ei välttämättä toimi kunnolla. Sivustomme sisältää GoogleMaps -kartan, joka käyttää ns. kolmannen osapuolen evästeitä sijaintien näyttämiseen kartalla. Saat kytkettyä myös ne pois käytöstä selaimesi asetuksista. Lisätietoa Googlen tietosuojakäytännöistä löydät täältä. Evästeiden keräämä tieto saatetaan siirtää ja tallentaa kolmannen osapuolen toimijoiden palvelimille, jotka saattavat sijaita EU:n ulkopuolella.

9.  Tarkastusoikeus, oikeus vaatia tiedon korjaamista sekä vastustamisoikeus
Rekisteröidyllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Rekisteröidyllä on oikeus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä ja vaatia tietojensa poistamista. Poistaminen voidaan tällöin suorittaa, mikäli:

  • tietoja ei enää tarvita siihen käyttötarkoitukseen, jota varten ne on kerätty eikä tietojen käsittelylle tai säilyttämiselle ole lain mukaisia edellytyksiä,
  • tietojen käsittely on perustunut vain rekisteröidyn omaan suostumukseen  ja sellainen suostumus peruutetaan,
  • tietoja on käsitelty lain vastaisesti tai
  • olemme muuten velvollisia poistamaan tiedot lain nojalla.

10.  Valitusoikeus
Sinulla on oikeus tehdä valitus Tietosuojavaltuutetulle,  jos koet, että emme ole noudattaneet henkilötietojen käsittelyssä lainsäädännön vaatimuksia taikka että oikeuksiasi on muuten loukattu.

11.  Oikeuksien käyttäminen ja yhteystieto sitä varten
Jos haluat käyttää edellämainittuja oikeuksiasi tai muuten lähestyä meitä henkilötietojesi käsittelyä koskevissa asioissa,  niin voit ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseemme info(at)raahengolfhalli.fi

Scroll to Top